Vihdin Omakotiyhdistys Hallitus 2012 - PalauteJÄSENEDUTLAITELAINAUSHyödylliset LINKITKuvag.
PUHEENJOHTAJALTA

Vihdin Omakotiyhdistys ry
Vihdin kunta lähialueineen
Vihdin Omakotiyhdistys ry on pärjännyt
hyvin suurten kuntien puristuksessa!

Viisi vuotta sitten nimensä muuttanut jo toiseksi suurin omakotiyhdistys Suomessa 

Elettiin marraskuuta 1995. Pakkaslumi narskui saappaiden alla. Ovi aukesi narahtaen. Palttoot ripustettiin naulakkoon ja kuusi päättäväistä henkilöä siirtyi  pöydän ääreen. Ilmassa huokui innostus, sillä oli aika perustaa pienkiinteistöasukkaille oma edunvalvontayhdistys. Uusi yhdistys sai nimeksi Nummelan Seudun Omakotiyhdistys.

 

Tästä hetkestä on nyt jo 16 vuotta. Vierineet vuodet ovat  osoittaneet  yhdistyksen tarpeellisuuden. Otettiin kantaa pienkiinteistöjen etujen puolesta, annettiin lausuntoja. Havaittiin, että pienen käytön takia kaikkien ei tarvitse omistaa puutarhassa tarvittavia laitteita, vaan yhdistys voi hankkia niitä ja lainata edullisesti jäsenille. Myös jäsenetujen hankintaa aloiteltiin.

Sähkömarkkinat vapautuivat ja omakotiyhdistys oli Suomessa eturintamassa kilpailuttamassa sähkösopimuksia. Tämä toi merkittävän lisäyksen jäsenmäärään.

Vuosien saatossa puheenjohtajat ja sihteerit ovat vaihtuneet kunnon työrupeamien jälkeen, mutta vieläkin on perustajajäseniä aktiivisesti mukana toiminnassa.

Onnistunut nimenmuutos

Viisi vuotta sitten toteutettiin jo pitkään harkittu muutos. Yhdistyksen nimi muutettiin Vihdin Omakotiyhdistykseksi. Nummelan alueen ulkopuolella asuvat vierastivat vanhaa nimeä, eivätkä halunneet liittyä yhdistykseen. Nimenmuutos osoittautui todella onnistuneeksi. Voitiinhan samalla viedä Vihtiä nimenä maailmalle.

Viisi vuotta sitten uudistettiin samalla hallituksen organisaatio ja nimettiin hallituksen jäsenille omat tehtäväalueet. On edelleen syytä korostaa hyvän puheenjohtajan ja sihteerin, koossa ja kurissa pitävä asiainhallinta, mutta samalla kaikki hallituksen jäsenet aktivoitiin omille sektoreilleen.

Kahvitilaisuus Uudenmaan piirissä

Vuoden 2007 marraskuussa, silloinen puheenjohtaja soitti ja kertoi omakotiliitosta tulleen kutsun johonkin kahvitilaisuuteen. Siellä kuulemma yhdistys saisi kolmannen palkinnon  jäsenhankinnasta. Vasta soitto Omakotiliiton toimistoon vahvisti  tilaisuuden olevankin  Omakotiliiton Uudenmaan piirin järjestämä. Vihdistä lähti neljä henkilöä kahvitilaisuuteen Vantaan Energian tiloihin Tikkurilaan. Kahvitilaisuus olikin Liiton Uudenmaan piirin syyskokous.

Tuliaisina Vihtiin oli viiri ja kunniakirja sekä yhdistyksemme jäsenelle paikka piirin hallituksessa.

Seuraavana vuonna jäätiin jäsenhankintakilpailussa prosenttiperusteella neljänneksi. Jokainenhan tietää sen olevan kauhein palkintosija.

Siitä sisuuntuneina 2009 jälkeen Vihdin Omakotiyhdistyksen osalta ei ole annettu sijaa jossittelulle. Vihti on ollut ykkönen jo kolme vuotta, ja niin on myös ensi kevään palkintojenjaossa. Lisäksi yhdistys voitti Suomen Omakotiliiton kaikki neljä toimintakilpailua 2009-2010. Vihdin Omakotiyhdistyksellä on erinomainen joukkue!

Hyviä jäsenetuja ja monipuolista toimintaa

Jäsenille on järjestetty hyviä etuja ja monipuolista toimintaa, joka on kasvattanut jäsenmäärää ja tämä taas on tuonut uusia vaikutusmahdollisuuksia, etuja ja lisää jäseniä.

Naapuriyhdistyksissä väestöpohja on 20.000 - 230.000 enemmän kuin Vihdissä - silti Vihti on noussut Suomen Omakotiliiton 265:stä yhdistyksestä jo toiseksi suurimmaksi 2616:llä jäsenellä(jäsentaloudella) Salon Omakotiyhdistys ohitettiin syyskuussa 2011. Edellä on enää n. 55.000 asukkaan Joensuu.

Suomen Omakotiliiton liittovaltuuston syyskokous pidettiin 12.11.2011 Joensuussa. Vihdistä kokousedustajina olivat Veikko Hallikainen ja Raija Ojala. Lämpimät syysterveiset kauniista Pohjois-Karjalasta.

Edunvalvontaa

Vihdin Omakotiyhdistyksen aloite kiinteistöveron alentamisesta hyväksyttiin valtuustossa 14.11.2011. Monia muitakin ideoita ja aloitteita jäsenistön hyväksi, on vetämässä alkaneella vuosikymmenellä.

Lisätietoja Vihdin Omakotiyhdistyksen monipuolisesta toiminnasta saat Vihdin hyvistä paikallislehdistä: paikallissanomalehti Luoteis-Uusimaa  ja ilmaisjakelulehti Vihdin Uutiset sekä kotisivuiltamme: www.omakotivihti.fi

Erityisesti kiitokset nyt puheenjohtaajuuden jättävälle Aimo Antikaiselle merkittävästä ja innostavasta työrupeamasta!

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille nykyisille ja tuleville jäsenillemme sekä yhteistyökumppaneillemme!

Vihdin Omakotiyhdistys pärjää! Pyydä naapurisikin mukaan Vihdin Omakotiyhdistyksen edunvalvonnan ja hyvien jäsenetujen piiriin!


Tervehtien

Veikko Hallikainen
puheenjohtaja

____

JK. Anna palautetta ja uusia toimintaideoita: palaute@omakotivihti.fi  tai hallikainen@luukku.com

 


PUHEENJOHTAJALTA
Vihdin Omakotiyhdistys Hallitus 2012 - PalauteJÄSENEDUTLAITELAINAUSHyödylliset LINKITKuvag.